Loma alkoi juuri kun työharjoittelu päättyi ja voin kertoa että työharjottelupaikka oli mahtava. Ihmiset siellä olivat mukavia eikä missään vaiheessa tuntunut siltä, että vaikka olen ulkomaalainen ja muutenkin ulkopuolinen, en olisi ollut sinne tervetullut. Pedagogit ottivat minut huomioon kaikessa, ehdottivat tehtäviä ja tulkkasivat mistä puhuivat käyttäjien kanssa. Käyttäjät hyväksyivät minut ohjaajakseen ja ryhmänjäseneksi. Niin käyttäjät kuin ohjaajatkin olivat avuliaita ja työharjoittelusta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Aika kului nopeaa ja olisin viihtynyt siellä pitempääkin. :)
Tänään piti pitkästä aikaa istua koulunpenkillä ja olihan se outoa. Onneksi koulu alkoi tanskalaiseen tapaan rennosti, koko päivä esiteltiin työharjottelupaikkoja ja sitten saatiin tehtäväksi kirjottaa 1-5 sivun tiivistelmä siitä mitä opin työharjoittelussa. Tehtävään saatiin kaks päivää aikaa eikä sinä aikana ole muuta koulua! Ei olisi voinut parempi tuuri käydä kun hellukin tulee tänään viikoksi vierailemaan. :)
Viime lauantain
Kuulimme että yksi Kööpenhaminan erikoisuuksista on Christiania. Christiania on Kööpenhaminan keskustassa sijaitseva vapaa kaupunki mikä on perustettu -71 kun hipit valtasivat armeijan entisen kasarmialueen tyhjät ränsistyneet talot. Alue on erikoinen monesta syystä, mutta myös siksi että siellä kuvaaminen on kielletty.
Kööpenhamina on suuri kaupunki eikä siihen päivässä kyllästy. Jalat tuli käveltyä kipeäksi ja paljon hienoja asioita nähtyä. Ehkä sitä joskus tulee mentyä sinne uudestaan pitemmäksi aikaa. Silti jotenkin tuntui kodikkaalta tulla takaisin Aarhusiin, joka on pienempi ja joka on käynyt jo tutuksi paikaksi. Kuvia tuli myös räpsittyä , mutta ei kärsivällisyys riittänyt kuin ladata osan tänne. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti